Mulla on ollut tuo järkkäri nyt jo muutaman vuoden, mutten oikein koskaan ole käyttänyt sen videointiominaisuutta hyväkseni. Jokin aika sitten aloin haaveilla sellaisten fiilisvideoiden kuvaamisesta, ja nyt päätin ryhtyä tuumasta toimeen.
Tämä on ensimmäinen koskaan kuvaamani ja editoimani video, ja se kyllä näkyy. Mutta eihän muuten kuin tekemällä opi ja jostain on aina pakko aloittaa!
Videolla on joitain hetkiä ystäväni Heidin syntymäpäiväjuhlilta ja niiden jatkoilta. Vaikuttavat videon perusteella hyvin rauhallisilta kesteiltä ja ne olivatkin juhlat, joista mun piti lähteä aikaisin kotiin, muttatoisin kävi... No, sellaista sattuu, heh.
Vuoden au pair-pestin jälkeen, kun palasin Ranskasta Suomeen heinäkuun lopussa vuonna 2011, en ole käynyt ulkomailla. Siis lähes kahteen vuoteen! Miten tässä näin kävi?
Kun Suvi kysyi lyhyiden kuulumistenvaihdon jälkeen Facebookissa, lähdenkö muutamaksi päiväksi Lontooseen, ei tarvinnut kauaa miettiä. Olisin varmasti lähtenyt kenen kanssa tahansa minne tahansa, tarvitsin vain jonkun kysymään. Suvi ja Lontoo on varmasti yksi mainioimmista yhdistelmistä, mitä voin kuvitella.
Tässä olin iloinen siitä, että olin vihdoin terve ja pääsin taas ihmisten ilmoille.
Tässä iloittiin Heidin syntymäpäivistä ja toivoteltiin hyvää onnea.
Ja sitten oli tietysti lisää synttäreitä, ne naamiojuhlat!
Iloitsin kovasti myös Olavi Uusivirran keikalla. Se ei ole koskaan kuulunut mun superlemppariartisteihin, mutta onhan se huikea esiintyjä ja piti siltä hakea nimmari ja halauskin, hih(vaikka olinkin hyvin jäinen ja menetin puhekykyni siinä tilanteessa, oivoi...).
Pääsiäislomilla ehdin piipahtaa Jyväskylässä, jossa iloitsin auringosta ja koiralenkeistä järven jäällä.
Lisää ilostuttavia asioita on luvassa ihan pian, elämä on aika kivaa.
Lisäisin vielä tähän ne ihmiset, jotka painaa uudestaan sitä suojatien valojen nappia, vaikka saapuvat sinun jälkeesi ja varmasti huomaavat, että siinä palaa jo se odotusvalo. Kiitos, että pidät minua niin tyhmänä, etten muka ole tajunnut painaa sitä jo, ja ei ne valot vaihdu vihreäksi yhtään sen nopeammin, vaikka painelisit sitä nappia sata kertaa.
Usein sapettaa myös ne, jotka kuittaavat kaiken valittamisen huokaamalla "first world problems". Toki on turhaa ja naurettavaa valittaa kaikesta pienestä, vaikka kuinka telkkarin kaukosäädin on liian kaukana tai nettiyhteys hidastelee, mutta se nyt vain on meidän todellisuutta ja kyllä se saa mielestäni ärsyttää sen pienen hetken, eikä se tarkoita sitä, ettei tiedostaisi maailman suuria epäkohtia.
"Yeah, I laugh and live and I have love to give
but sometimes all you can do is hate"
Nyt tosin mieli on niin pehmentynyt auringosta ja pääsiäissuklaasta, etten osaa vihata mitään tai ketään, mutta ajattelin silti jakaa tämän riemukkaan vihausbiisin, joka saa nauramaan. Tällaista vihapuhetta mäkin ymmärrän.